Rakkaudesta luontoon

Ricasluonto on keväällä 2018 perustettu yhden naisen yritys joka on muovautunut vuosien varrella kertyneistä kokemuksista ja mielenkiinnonkohteista. Toiminnasta vastaa Marica Korolainen. 

"Hei! Olen Ricasluonnon Marica. Yritykseni vahva perusta on lähes 20 vuoden partiokokemus. Myös yrityksen nimi juontaa juurensa partioaikoihin, jolloin partionimeni oli Rica. Metsässä ja merellä liikkuminen on kuulunut aina harrastuksiini tavalla tai toisella. Partion lisäksi olen ollut aktiivisesti mukana myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestötoiminnassa. 

Olen työskennellyt päiväkodeissa, yksityisenä perhepäivähoitajana, opiskeluterveydenhuollossa sekä sairaanhoitajana kotihoidossa ja erityislasten parissa. Olen huomannut lasten nauttivan luonnossa vietetystä kiireettömästä ajasta. Lapsena rakennettu suhde luontoon kestää aikuisiälle ja tuo mukanaan positiivisia vaikutuksia sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Luonnossa ei ole valmiita leluja tai pelejä odottamassa lapsia, joten jokainen saa käyttää leikeissä omaa luovuuttaan sekä ongelmanratkaisukykyään. Luonnon on tutkittu kehittävän myös esimerkiksi vilkkaiden lasten keskittymiskykyä. 

Vaikka suuri osa Ricasluonnon palveluista on tällä hetkellä kohdistettu lapsille, löytyy tarjonnasta kaikenikäisille sopivaa luonnossa tapahtuvaa toimintaa. Nykyajan yhteiskunnassa tietotekniikka on suuri osa arkea. Sen vastapainoksi jokaisen olisi mielestäni hyvä välillä viettää aikaa luonnossa, sillä jo lyhyt hetki metsässä vähentää stressiä.

Minä uskon, että jokaiselle löytyy mielekäs tapa nauttia luonnosta! Olen iloinen saadessani jakaa erilaisia luontoelämyksiä muille sekä saadessani työskennellä erilaisten ihmisten parissa luontoympäristössä."

Koulutukseni

  • Päivähoitaja, 1990
  • Sairaanhoitaja AMK sekä terveydenhoitaja AMK, 2009
  • Erä- ja luonto-opas, 2017
  • Muumihiihtokoulun, -lumikenkäilykoulun sekä -retkeilykoulun ohjaaja, 2017
  • Metsämieli -ohjaaja, 2018

Tapaamisiin,